sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hidas kone ja lahti

Elikkääs oltiin nyt siis viikonloppu lahessa. Oli ihan hauskaa. Käytiin satamassa ja rantsulla, sekä pulikoitiin altaassa. Paisteltiin uuninpohjalettuja ja maisteltiin niitä mös. En siellä kuvaillut ja saa nährä mittes käy noissa mökki kuvailuissa mutta koitan saada sen mydayn tänne bloggii. Eli suunnilteen puoltoistatuntia ja mökillleeee! Homerkin on siis tulossa mukaan ja ollaan siellä kaukana kaikesta kolmistaan, minä kaverini ja Homer. Saa nähdä miten käy.
Tänään siis lähdimme ajelemaan lahdesta kohti kotia, joskus 9.30 ja perillä oltiin yhdeltätoista. Koirat onni ja Ira olivat todella innoissaan kun tulimme. Homerkin varmaan on :)
Vitsit ku ei jaksais odottaa. Mutta ei mulla varmaan enään muuta ole. Huomenna sitten myday!
Heiro heiro

                                           Homerii
                                          

torstai 25. heinäkuuta 2013

Turkkuusessa

Moi, olen tällä hetkellä Turussa. Ajattelin että tekisin maanantaina myday videon ja sitten ettei tule nyt perjantaina ja lauantaina postausta. Eikä tullut eilen kun olin jukuparkissa koko päivan enkä jaksanut illalla kirjoittaa. Ollaan siis menossa mökillemme su-ti hyvän kaverini kanssa. Suunnitelmat ovat vähäsen muuttuneet.  Menemme siis kamuni, Homer ja minä sinne mökille. Sitten tiistaina menen ekalle tunille uudelle tallille. Estepainotteiselle.  Eli en jatka Niccon tai Boleron kanssa. :´( Vitsit että odotan sitä mökki reissua. Olin siis jukuparkissa keskiviikkona ja ei ollut mikään hauska paikka. Oli suhteellisen tylsä ei hitansa väärti. Mutta silti viihdyin siellä koko päivän. Sinne oli sitä paitsi puolentunnin jono. Ei nyt ole kuvia koska olen isovanhempieni koneella. Mutta sitten mökiltä tulee kuvia!!  Heippa sitten ja seuraavaa postausta tulee sitten sunnuntaina!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

JEEEEEEEEEEEEEEE!

Moika, sanin tänään sovittua että minä ja kaksi kaveriani pääsemme mökillemme kolmisteen/siis nelisteen koska iskä suostui että voin otta Homerin sinne! Ajattelin että 30.7 teen mydayn sieltä mökiltä ni on Homer sitten mukana. Mutta nyt sitten ei ole tapahtunut mitään ihmeempää. Mennään viikonloppuna lahteen serkuille. Ja huomenna patikoimaan seittemän kilsaa tai jtn sellasta. Ja nyt olen siis hirveän väsynyt, koska valvoin myöhään viime ja sitä edellis yön. :D Tein myös listan mitä me tarvitaan kaupasta sinne mökil
www.seonselkeä.fi
 
 
Ja sitten ajattelin peloitella kavereitani koska siinä on vieressä hylättytalo ja sit se mökki on mun isoisän lapsuuden koti joten löytyy peloteltavaa. En oo nähny Homieta kahteen vai kolmeen päivään ja on hirveä ikävä! Onnek saadaan se sinne mökille koska en nää sitä täl viikol ollenkaa ja mennän seuraavaks iskäl vasta 3.8. Mutta onneks Homer tulee sinne! Huonoja puolia on se ettyä lähimpään kauppaan on 8 kilsaa. Ja koiran kanssa ei viittii sellastaa matkaa lähtee taapertaa. Ollaan siis siellä mökillä 29-31.7 ja siis siel ei oo uima mahollisuutta mikä harmittaa Tai no olis keskustassa mutta 8-10 kilsaa ja koira. Joten ei. Mutta ei sitten enään mtn ihmeempää.
 
                                         

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Banneri ongelmia.

Eli olen pitkän aikaa koittnut tehdä banneria cimpillä blogii mutta ei onnistu kun ei suostu avaamaan sitä blogissa. Harmitta hirveesti :(  Ei siis millään. Jos joku osaa auttaa ni saa autaa. Tai jos joku haluu tehdä bannerin mulle ni siitä vaan saa käyttää kaikkia blogissa olleita kuvia :))

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Vanhoja aikoja!

Kuvapostaus, ajattelin nyt kun on tylsää niin laittaa kuvapostausta vanhoista kuvista mitä löytyi iskän koneelta.

                                              Kesä 2008 keskiaikamarkkinoilla näyttelemässä
                                            Ensimmäinen kesä tallilla jossa nyt käyn 2011
                                            Meidän rento elämä 2007
                                                    Oma pupu pikkuveli vieressä joulu 2008
                                                    Pikkusisko 3v joulu 2008
                                            Itse ottama kuva vuodelta 2011
                                           toinen ratsastuskesä samalla tallilla 2012
                                             Homer ekana iltana kotona 2013 <3

                                                    Isän eka koira josta luovuimme ajan puutteen vuoksi.
                                                    Voin tehdä hänestä erikseen postauksen. 2009

torstai 18. heinäkuuta 2013

Hei taas!

Eli päätin pittä pienen tauon kun olin turussa. Olin siis mummilassani ja sieltä menin viitenä päivänä talille leiri isoseksi. Ei sieltä tullut kuvia. Mutta meni mukavasti. Nyt olen ratsastanut pari kertaa suomenhevos tamma Monalla, mutta en hänestä kamalasti pidä. Askeleet eivät sovi minulle ja jostain syystä emme ole oikein sopiva pari. Sitten kerran menin russponi Manulla joka meni todella hyvin. Manu on aikasta laiska ja tällee. Mutta hyvin meni. Ja Pari kertaa myös trhankener ruuna Niccolla joka on tosi mukava ja pidän hänestä kovasti. On tosi mukava! Reipas askelinen ja kuuntelee hyvin. Nicco on yksi suosikki hevosistani.
Mutta siis turussa meni mukavasti käytiin metsämäellä kisoissa ja uimassa.
Tällä hetkellä ei oikeesti huvittaisikirjoittaa koska mou vidutta nyt ihan hirveesti, koska en ikinä pysty äitin luota laittamaan videoita. Siskoni kone on hirveän huono. Olin kuvannut mydayn vanhaan blogiini ja hupsista keikkaa.Juuri kun oli latautunut. "Videon lataus epäonnistui" ja koko video katosi. Sinne meni parin tunnin työ. Että mukavaa. No iskäni läppärillä onnistui hyvin, mutta sitä en saa äitin luokse jossa olen nyt huomisesta elokuun alkuun asti. Että hyvästi vaan. Tulee seuraavaa postausta elokuussa. On tässä päivässä ollu jotain kivaa. Ostin Homerille harjan :) mutta ei varmaan sitten muuta ollukaan. Mutta olinhan mä ratsastamassa Monalla ja se meni mun mielestä päin pershettä. En saanut sitä kunnolla laukkaamaan ja selkäni sattui joka askeleella minkä Mona otti. Teki mieli tulla pois selästä ja sanoa että ei tuu mitään. Mutta loppuun asti menin. Ei tullut kuvia kun en ole viellä kysynyt lupaa että voinko laittaa kuvia sieltä.
Mutta laitan nyt tähän niitä kuvia mitä olen tässä ottanut.



                                  Heippa sitten!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Hellou

Nyt ei oo tapahtunut mitään erikoista. Näin yhtä vanhaa kaveriini ja sen kans oli tosi hauskaa. Me oltiin keskustassa ja tällee. Mulla oli seittemänkymppii mukaan ka nyt on sit enää viiskymppii. Mä meen tänään äitin luo ja sitten pari päivää ja sit turkuun. Ei mulla enään muuta !